Joskus tuolla syvällä mieleni perukoilla pyörii ajatus elämästä.
Kysymyksiä, ajatuksia joita ei edes osaa selittää.
Ja kun oikeen ajattelee, niin alkaa masentamaan ja ahdistamaan,
koska on niin pieni ihminen suuressa maailmassa ilman vaikutus
mahdollisuuksia, edes omasta elämästä ei voi päättää tarpeeksi.
Asiat vain tapahtuvat ja harvemmin vielä niin kuin on suunnitellut.
Pienenä aina luulin, että olen 18-vuotiaana aikuinen ja menen komean
miehen kanssa naimisiin ja olen ammatiltani lääkäri tai eläinlääkäri
ja että olen rikas ja onnellinen. Ja että olen pullantuoksuinen muutaman
pienen suloisen lapsen onnellinen äiti. Hahahaha...
Todellisuudessahan olin 18-vuotiaana hukassa oleva tyttö ja itseasiassa
nytkin 20-vuotiaana olen yhtä hukassa.
Juoksen karkuun, jos joku tietää mielestäni liikaa minusta.
Silti haluaisin, että joku rakastaisi minua ja ottaisi minut syliin
ja sanoisi että kelpaan tälläisenä.
Vihaan itseäni, miten kukaan voisi edes rakastaa minua, jos
en edes itse siihen pysty..
Joka kerta kun katson peiliin näen tytön täynnä virheitä.
Ahdistuneen, masentuneen ja liian läskin tytön-
tytön joka rakastaa liikaa ruokaa ja lohduttaa sillä itseään..
Nyt mä aion muuttaa asioita, haluan oppia hyväksymään itseni
tälläisenä kuin olen. Haluan elää normaalia elämää,
OLLA NORMAALI. Koko mun mieli ja mun vartalo
huutaa ja anoo että jotkut asiat päässäni palautuisi normaaliksi.
Että,,
Ei muutakun yrittämään.
Tää laulu soi tossa vuos sitten radiossa, kun olin lenkillä.
Mun broidi oli kuollu aikasemmin ja en jaksanut enää "elää"..
Tai eläähän mun täytyi, mutta mitään en halunnut tehdä ja aattelin
että sitku.. sitku...
Ei mikään mun lempilaulu, mutta tuli mieleen että se mun veli
siel jossain laulaa mulle että hei herää sisko..
Joten rakas veljeni, joka saat lennellä mukana tuulen,
mä koitan ottaa taas kiinni elämästäni, vaikka sua en lakkakkaan
ikävöimästä..
http://www.youtube.com/watch?v=yWAV_WTSuBI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti